Minkäslaista johtamista saisi olla?

Mia Aspegrén

Mia Aspegrén

Managing Partner at Momentous

Joskus on kiva fanittaa jotakuta – kuten vaikkapa nyt Alf Rehniä.  Juttelimme töissä pyöreän back office -pöytämme äärellä tyypeistä, joilla on hyviä näkemyksiä ja puheeseemme nousi hän, charmantti Alf. Alf on viime päivinä jutellut kiinnostavia johtamisesta, mm. Talouselämässä.

”Moni firma haluaa tomeran ja egomaanisen johtajan – ja se on virhe, sanoo Alf Rehn. ”Ei halua, ei egomaanisuus ole lainkaan suosikkilistalla kun profiloimme suorahakutoimeksiannoissa halutunlaisen johtajan tavoiteprofiilia. Päinvastoin.”, sanon minä. Itsekeskeisyys tai liiallinen itsensäkorostaminen koetaan luotaantyöntäväksi. Osallistaminen ja johtajuuden antaminen myös muille on halutumpaa. Ei parhaimmisto halua olla egomaanisen vaikutuksen piirissä. Tomeran voi tulkita moneen suuntaan, päälle painavaksi ja sinnikkääksi tai tavoitteellisen tekeväksi.

”On virhe kuvitella, että kaikkien johtajien pitäisi olla Elon Muskin kaltaisia pr-hirmuja. Hyvinkin harmaa pertti perusinsinööri voi olla erinomainen johtaja.” toteaa johtamisesta näkemyksellisesti Alf ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Organisaation kulttuuri, johdettavien piirteet ja muiden tarpeet sekä liiketoiminnan tilanne ja tavoitteet vaikuttavat olennaisesti siihen, minkälainen toimintatyyli tai johtamistapa nousee halutuksi.

Toinen Alfin hyvä viime päiviltä on: ”Ei ole olemassa listaa, joka paljastaa täydellisen johtajuuden salaisuudet. Johtajuus on aina painiskelua paradoksien kanssa, linjaa vaikuttava bisnesajattelija.”

Organisaatiopsykologiassa on jo kauan aikaa sitten todennettu, että monenlaisella persoonalla voi menestyä johtajana kunhan on laajentanut toimintatapa -valikoimaansa vastaamaan johtajan roolia ja sen tavoitteita. Kukaan ei pysty kuitenkaan kaikkeen eikä kaikkien kanssa. Konteksti määrittelee hyvin paljon, mikä toimii.

Ei ole olemassa täydellistä johtajaa, sanoo Alf – eikä sellaiseksi kannata edes pyrkiä, sanoisin minä. Vaikka itsereflektio on olennainen väline johtajan kehittymiselle on parempi keskittyä itseä enemmän muihin ja olla luulematta, että johtaminen olisi soolosuoritus oman hyvyyden varassa. Uskon vahvasti siihen, että kehittyvässä, vastuuta ottavassa työyhteisössä johtajan rooli ei voi olla ylikorostunut, jottei hän veisi liiaksi roolia muilta. Mutta jos johtaja poistuu, näyttää poistuvan myös energiaa tavoitteiden saavuttamisen tavoittelusta. Mikä siis olisikaan se loistoresepti johtaa sopivasti – olla olematta liikaa tai liian vähän? Vastaus taitaa löytyä jostakin kuuntelemisen ja kokonaisymmärryksen yhteensovittamisen välistä. Vakioitua mallia ei löydy. Johtaminen täytyy aina kalibroida uudelleen.

(Tokihan on perussääntöjä toimivalle johtamiselle.)